lauantai 14. lokakuuta 2017

Vinkkejä neuloosin hoitoon osa n

Mä olen aivan ällistynyt itsekin siitä vauhdista millä lankavarastot hupenee. On jopa tarvinnut vähän tilata lisää. Neuloosiin on vaivuttu, diagnosoin että ihan pahimmasta päästä tämä tämän vuotinen tauti. Mutta kyllä se sillä lähtee mistä se on tullutkin, eikun miten se nyt oli. 

Pitsihuivien lisäksi olen tehnyt lisää pitsihuiveja ja vähän muitakin huiveja ja aina kun en jaksa aloittaa uutta pitsihuivia niin olen tehnyt yhden illan sukat tai jonkun vauvakuteen. Pervoimmille tarkennuksena että yhden illan sukat on sellaiset joiden tekemisessä menee se yksi ilta. Oon jäänyt Netflix-koukkuun kun siellä on neljä kautta Arrowia. Toki seuraan sitä juonen takia, niinkuin varmasti kaikki muutkin. Välillä meinaa silmukat tippua puikolta.

Mulla oli vielä jämälankalaarissa melkein kokonainen kerä Alize Angora Goldin sini-puna-harmaata lankaa, josta aikaisemmin olen jo tehnyt tunikan. Siitä sitten pipersin itselleni loppuosasta pipon:


ja lopuista vielä hartiahuivin:


Mulla on kirkkaan punainen villakangastakki, joten ajattelin noiden passaavan sen kylkeen kun kylmät ilman toden teolla alkaa. Katsotaan nyt tuleeko niitä käytettyä.


Huivin ohje on sama kuin vauvakutsulahjaksi tekemäni huivin eli Heidi Alanderin ihana Nurmilintu. 




Ja eikun jatkamaan neulomista...

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Pitsiä ja babyshowereita

Alkusyksy on ollut meikäläiselle hieman haasteinen, mutta onneksi siihen on mahtunut mukaviakin hetkiä. En ole saanut itseäni laahattua salille kertaakaan sitten elokuun ja omatunto soimaa. Välipalan syöminen töissä on osoittautunut mulle liian haasteelliseksi tehtäväksi ja niinä päivinä kun oikeasti pääsisin töistä lähtemään ajoissa, totean olevani niin nälkäinen että salille meno ennen ruokailua olisi typerää. Ruuan jälkeen sitten taas..on liian myöhä, liian väsy, liian kiukkuinen tai jotain muuta. Onneksi myöhään, kiukkuisena ja maha täynnä ruokaa voi silti laittaa saappaat jalkaan ja painua metsään. Niin olen nyt päätynyt tekemään aika monena iltana. Siellä kun pomppii ylös alas ja kyykkää suppilovahveroita koriin niin salitreeni on siinä. Kun lumet tulee niin on pakko varmaan taas tsempata sinne salille..

Elo-syyskuun vaihteessa sisko pyöräytti maailmaan potran pojan. Lapsuudenystäväni odottaa esikoistaan putkahtavaksi tässä kuussa. Neuletyöt ovat olleet syksyn mittaan aika lailla siis vauva-aiheisia. Hyvä tapa päästä eroon jämälangoista, kun projektit on pieniä. 

Meidän kaveriporukassa ei oikeastaan ole kellään lapsia. Yhdellä on, mutta hän sai ne jo 10 vuotta sitten kun me muut vielä oltiin vähä lapsia itsekin. Koska ei ole tullut vauvoja niin ei ole ollut myöskään vauvajuhlia. Aloin sitten kuukausi ennen raskaana olevan ystäväni laskettua aikaa pohtia, että pitääkö nykyisin järjestää baby showerit jokaiselle vauvamahalle..? Ei ollut asiasta oikeuskäytäntöä. Juttelin kaverien kanssa ja he olivat yhtä ulalla asiasta. Töissä eräs kahden lapsen äiti kuuli pohdintani lounaalla ja vakuutteli mulle että kyllä ne olisi hyvä järjestää tai ystäväni pahastuu. No, en kyllä hetkeäkään uskonut että ystäväni pahastuisi jos kutsuja ei ole, mutta ajattelin sitten kuitenkin kääriä hihat ja ryhtyä kasaamaan sopivaa porukkaa kokoon. Ajoitus oli vähän huono oman elämäni puolesta, mutta minkäs teet. Sainkin nopeasti kokoon kivan naisporukan, jolla sitten juhlat toteutimme.

Ystäväni miehen sisko tarjosi juhlapaikaksi kaunista kotiaan luonnon helmassa. Sinne siis. Vietimme mukavan iltapäivän herkkujen ja vauva-aiheisten leikkien parissa. Olen iloinen että hommaan ryhdyin!



Tarjolla oli kanasalaattia, raikasta hedelmäsalaattia ja mustikka-laventeli raakaleivoksia. 
Kevyttä ja vähäsokerista. 


Oli kiva järjestellä kutsut, joissa kaikki osallistujat osallistuivat omalta osaltaan niiden järjestelyihin. Yksi teki aivan mahtavan vaippakakun, toinen koristeli juhlapaikan, yksi haki juhlakalun kotoa ja toi paikalle jne.


Lahjojen avaaminen oli oma ohjelmanumeronsa. Tein itse tulevalle vauvelille takin ja tulevalle äidille pitsihuivin. Vauvan takissa käytin lankana Novitat Baby Woolia. Napit ovat isoäitini retronappirasiasta ja tekivät takista ryhdikkään näköisen. Olin ostanut tähän aikaisemmin söpöt vauvanapit porvoolaisesta nappikaupasta, mutta koska viimeistelyn ja nappikauppojen välissä ehti kulua muutama kuukausi, toki onnistuin hukkaamaan ne napit.. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen noillakin napeilla. Sopii syntyä lokakuussa kun takki on jo valmiina.



Äiteen pitsihuivi syntyi pitsihuivi-innostukseni oheistuotteena. Olen tehnyt näitä useampia pitkin syksyä, eri ohjeilla ja eri langoilla. Tässä huivissa lankana on Alize Angora Gold, josta itseasiassa tein samalle ystävälle jo aiemmin pipon ja tuubihuivin. Nytpä sopii kaikki yhteen!




Näitä pitsihuiveja on nyt kertynyt useampaankin pukinkonttiin. Välillä siis muutakin ajateltavaa kuin vauvaprojekteja.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kesäloman alkuun kakkuöverit

Meillä on vihdoin päästy kesälaitumille ja ei voi muuta sanoa kuin että jo oli aikakin. Laskettiin hollantilaisen kanssa tunteja loman alkuun. Eka viikko on nyt takana, olen onnistunut olemaan keskimäärin puolet ajasta ajattelematta työasioita. Myönnän käyneeni kerran työsähköpostissa, kerran korkeimman hallinto-oikeuden sivuilla ja kerran sähköisessä työkalenterissa. Jälkimmäiseen on paras selitys, sillä kaverit oli kylässä ja yritettiin sopia aikaa yhteiselle mökkiviikonlopulle elokuun alkuun. Oli pakko tarkistaa ettei mua ole sijoitettu töiden puitteissa jonnekin huitsinnevadaan. KHO:n sivuilta löytyi tutun tuntuinen vuosikirjapäätös -onneksi hyvä.

Meillä käynnistyi loma sikäli vauhdilla, että heti ekana päivänä (joka tosin oli lauantai niin ei sitä ehkä lasketa?) oli luvassa äiteen organisoimat sukujuhlat varsinaisessa Suomessa. Jossain tilapäisessä mielenhäiriössä olin luvannut tehdä "kaikki kakut". Mielenhäiriön jatkuessa olin päättänyt tehdä kolme, ja kaikista erilaisia. Viimeisen ja kiireisen työviikon lomassa kakkujen ja niiden roudaamisen suunnittelu ei tuntunut maailman parhaimmalta idealta, mutta jotenkin siitä selvittiin. Edeltävänä iltana otettiin A:n kanssa pullo skumppaa ja paistettiin kakkupohjat valmiiksi -se oli jo hyvä suoritus heti alkuun.

Koska en ollut pitkään aikaan leiponut mitään ja koska olen tosi huono nimenomaan kakuissa, kannatti toki valita sellaiset ohjeet, joita ei ole aiemmin yrittänyt. Halusin tehdä joka makuun jotakin. Ainut tuttu ohje oli mansikka-marenkikakku, jota tein häiden alla kaasokokoukseen. Toiseksi valitsin suklaata. Sain joskus Elinalta suklaa-leivontakirjan, jossa on selkeitä kakkupohjien ja -täytteiden ohjeita, joita voi sitten yhdistellä mielensä mukaan. Kirjasta ei nyt ole kuvaa koska unohdin sen äidin luo. Siitä apinoimalla tein suklaakakkupohjan ja siihen väleihin täytettä. Täytteen ohje oli ganache, ja koska mä en tiedä tällaisista hienouksista mitään, kirjassa taisi olla sen kohdalla väärä kuva. Toisinsanoen, täytteestä tuli juuri sellaista kun ganachen pitäisi olla interwebsien mukaan, eli se olisi sopinut hyvin jos olisin ollut tekemässä esim. Sacherkakkua. Mutta kun en ollut. Päädyin sitten sekoittamaan tummaan ja valuvaan täytteeseen niin paljon kuohukermaa, että sain siitä vatkattua paksua höttöä. Jälkeenpäin on hyvä todeta että tämä kakku olisi pitänyt laittaa tarjolle saman tien, sillä tuo askartelemani täyte meni aika kovaksi jääkaapissa. Onneksi kukaan ei tiennyt millaista sen olis pitänyt olla. Tuli syötyä.


Koska äidin juhlien teemana oli terveys ja pitkä ikä, päätin tehdä kolmanneksi kakuksi jotain aivan överiä. Sopivasti löytyikin K-ruoka-sivuilta ohje vaaleanpunaiselle överikakulle. Sellaista siis tekemään. Vähän jännitti että tämä kakku on mun kakkutaitojen tavoittamattomissa, mutta lopputulos oli ihan onnistunut. Koristelu oli toki hauskinta. Tässäkin oli suklaakakkupohja, ja vieläpä todella hyvä sellainen.



Kyllä niissä pirskeissä siis kakkua riitti. Jäi vielä vähän ylikin, hollantilainen toki aamulla uhrautui syömään kaikki loput kakkujämät.



Viime sunnuntaina saatiin ystäväpariskunta vierailulle, koska olivat paikkakunnalla ja halusivat nähdä Harrin. Kakkuilusta innostuneena pyöräytin maailmaan vielä yhden marenkikakun. Koska mansikkavalikoimat olivat sunnuntaiaamuna meidän kahdessa lähikaupassa aika olemattomat, jouduin vähän soveltamaan. Tähän tuli täytteeksi pensasmustikkaa, karhunvatukoita ja kermavaahto-kuningatartuorejuustoseos. Kyllä tuokin alas meni.


Eilen aamulla sain vihdoin vääntäydyttyä salille. Eka kerta tällä "käyn joka päivä"-lomalla. Oli vissiin jo aikakin...

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kärmes ja muut parhaat kaverit

Kaksi viikkoa täällä on nyt ihmetelty Pikku-Harria ja sen edesottamuksia. Ollaan pohdittu välillä että pitäiskö nimi muuttaa muotoon Pikku-Pomo tai Boss Lady, sen verran tuo yritti ainakin viime viikolla vielä meitä komentaa. Tyypillinen tilanne on sellainen että kissa roikkuu verhoissa, mä menen nostamaan verhot ylös ja tämän jälkeen kissa uhmakkaana tuijottaa verhoja joihin se ei enää yletä ja painokkaasti maukuu. Ja sama toistuu aina kun kattimatti kulkee verhojen ohi. Tai laitan tyynyn esteeksi ettei pääse kukkahyllylle pomppimaan: kissa huutaa tyynyn edessä että pois tämä tästä mää haluan mennä tuonne!! :D Nyt on onneks jo vähä rauhoituttu. 

Niin, ja todettiin ettei sitä nimeäkään ole tarvis vaihtaa kun Harry juontuu nimestä Henry ja Henry on "estate ruler". Sellanen meilläkin täällä on. Ja opin lisäksi sellaisen huijauksen että Prinssi Harryn nimi onkin oikeesti Henry. o.O

Tuosta otuksesta on aika vaikea ottaa kuvia kun se leikkii -eli suurimman osan aikaa, mutta olen nyt saanut ikuistettua muutaman hetken Parhaiden Kavereiden seurassa.

Eka Harrin paras kaveri on Naama. Naama on pinkki ja ostettiin se jo ennen kun haettiin Harri kotiin. Ekat päivät Naama oli todella epäkiinnostava, mutta nykyisin se on tärkeä aamuleikkikaveri, jota kannetaan suussa (yleensä meidän sänkyyn) ja sitten höykytetään. Kun Naama on vähän väsyny, se menee piiloon makuuhuoneen piirongin alle eikä Harri saa sitä sieltä pois..

Tässä naamaa vaanitaan:


...ja kaikki muut kuvat ovat sitten tällaisia:


Viime viikonloppuna Silvan äiti kävi kylässä ja toi ihanan liilan Pallon. Pallo on kevyempi kuin Naama eli sitä on vieläkin kivempi kanniskella ympäriinsä. Pallo menee yleensä Naaman seuraksi piirongin alle ja meitsi sitten saa niitä sieltä kaivella kun käsky käy.







Sain eilen vihdoin valmiiksi Kärmeksen, joka on hieman sukua Veli Siittiö Kissanminttuselle, mutta Kärmeksellä ei ole vastaavaa aivopullistumaa vaan se näyttää enempi käärmeeltä. Kärmeksestä ei saanu oikeen kuvaa ilman et se oli halittavana.




Meillä oli kavereita kylässä kun Kärmes valmistui. Just juteltiin siitä miten heidän toinen kissansa on vähän liian kiinnostunut perheen (oikeesta) lemmikkikäärmeestä ja sen takia terraarion siivoaminen ym. availu täytyy suorittaa ekstravarovaisesti. Tein sitten saman tien niillekin katimateille oman kissanminttukäärmeen.


Nyt täällä jatketaan leppoisaa sunnuntai-iltaa aika lailla koko perhe samassa asennossa. 
Harri näyttää mallia:


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tulpenvaas

Tänään oli ihan pska päivä. Tai no, ei nyt ihan ihan pska, koska sain syödä lounasta hollantilaisen kanssa, ostaa itselleni lohtutrenssin ja -huivin, istua aurinkoisessa puistossa juomassa "belgialaista mocca lattea" ja roikkua loppupäivän netissä. Mutta noin niinkuin henkisesti suht pska. Sellainen päivä jolloin ei jaksa iloita kaikesta mikä onnistuu ja menee hyvin, kun juuri se asia mitä eniten toivoo menee päin seiniä. Jaksoin iloita lähinnä siitä että mulla on ihana pomo jolle voi vaan laittaa tekstarin jos ei suoraan sanottuna huvita tulla töihin. Eikä huvittanut.

Jatkan tätä kirjoitusta nyt täysin epäloogisesti selostamalla hollantilaisista tulppaanivaaseista.

Jos ette tiedä mitä ne on niin ei huolta, en mäkään tiennyt. Ennen kuin yhtäkkiä sain sellaisen.


Tadaa!

Kuten arvata saattaa, tämän laahasi mukanaan rakas anoppini. Onhan se outo, mutta kun nyt otin asiakseni perehtyä tämän kummallisen kyhäelmän historiaan niin on oikeastaan aika hauskaa että mulla on tällainen! Kyllä kaikilla pitäis olla.

Saatte ihan itte kattoo vaikka Wikipediasta että mikä järki tässä on, mutta niille jotka ei jaksa katsoa voin ihan ilmaiseksi selittää oman versioni: ennenvanhaan eli 1600-luvulla Hollannin Itä-Intian kauppakomppania valmistutti Kiinassa tällaisia hassuja tulppaanivaaseja, koska silloin ei vielä osattu savesta tehdä vaaseja jotka koostui vaan yhdestä osasta. Vaasit oli yleensä tällaista sinivalkoiseksi maalattua Delfts blauw -posliinia eli "Delfin sinistä", joka alunperin oli yritelmä kopioida kiinalaista posliinia mutta josta on nyt tullut maailmankuulua Hollanissa. Siellä käyneet tunnistaa tyylin, sillä sinivalkoisia posliiniastioita ja koriste-esineitä on kyllä siellä kaikki kaupat täynnä. 



Hollannissa tulppaanit on olleet suosittuja siitä asti kun niitä joku sinne roudasi 1600-luvun alkupuolella. Sopivasti samoihin aikoihin alkoivat tarviimaan noita tulppaanivaaseja. Appiukko kertoi että jotkut tulppaanisipulit oli sillon niin haluttuja että ihmiset vaihtoi niitä huviloihin ja karjaan. Hulluja noi hollantilaiset. Jos ette usko niin löysin tällaisen artikkelin asiasta. 




Sopivasti kun olin saanut tämän ja pyöritellyt sille silmiäni niin näin oikeen vanhanaikaisen version kansallismuseossa! Oli pakko ottaa kuvakin. 


Et kyllä nyt kelpaa tulppaaneja ostella.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Parsabrucetta - tai joku sellane

Hollantilaisen vanhemmat piipahtivat kyläilemässä pääsiäisenä. Parempi olis kyllä meidän ollu mennä sinne missä tulppaanit kasvaa sillä nyt sinniteltiin koko porukka tuulessa ja tuiskussa. Mutta jokainen tsäännsi on mahdollisuus ja niin vaan nyttenkin kävi että minäkin menin oppimaan 
jotain uutta. Nimittäin syömään parsaa.

Meikässä on se vika että sanon myös parsakaalia parsaksi. Parsa kun parsa. Kaverit aina huomauttelee että et sä nyt puhu parsasta, vaan parsakaalista. Jos mä olen syönyt "parsaa" se tarkoittaa jälkimmäistä. Jatkossa ollaan sitten ihan sekaisin koska mä syön nykyisin oikeasti parsaa. Jottei elämä olisi helppoa muillakaan kielillä, mun aivot on kääntänyt parsan englanniksi muotoon parsley. Loogista, eikö? 

Niin, me mentiin siis tuulta ja tuiskua karkuun ravintolaan heti perjantaina ja siellähän oli sitten parsaa sen ja sen kanssa. Hollantilaisen isä on sen verran kulinaristi ja viinitietäjä, että kuuntelen sen suosituksia ruuasta ja viinistä aina. Paitsi en silloin kun puhe on ostereista tai kampasimpukoista -yök. Nyt hän valitsi parsaa ja minä sitten perässä. Olihan tuo ihan hyvää. Koska me kokataan aika paljon kasvisruokaa nykyisin muutenkin niin aloin sitten rohmuamaan Prisman sesonkiosastolta parsaa aina kun siitä menin ohi. Pääsiäisenä jo kokeilin tehdä parsasalaattia.
 Vappuna oli sitten parsabrucettan vuoro.




Vihreää kyökkiin.

Olin vilkuillut ohjeita netistä ja myönnän auliisti että siitä se ajatus sitten lähti. Timjamia en ehkä olisi itse keksinyt laittaa. Yksi versio ohjeesta on täällä. Muokkasin kuitenkin ohjeita sen verran että sain käytettyä jääkaapista kermaviilin- ja juustonjämät. Lopputulos oli niin hyvä että oli pakko kirjoittaa se ihan ylös. Tai siis, en kirjoittanut ja koitan tässä nyt sitten muistella..

Parsabrucetta (6 kpl)

- 9 isohkoa tankoparsaa
- valkosipulia maun mukaan
- 6 leipäviipaletta (mulla oli päivän vanhaa moniviljaleipää kaupan paistopisteeltä)
- n. ½ dl oliiviöljyä
- n. ½ dl kermaviiliä 
- juustoraastetta (mulla oli gaudaa)
- puolikas sitruuna
- tuoretta timjamia
- mustapippuria myllystä
- suolaa (esim. kalaharin suola)

1. Huutele parsat ja leikkaa pois puiseva alaosa. Jos parsat ovat kovin paksuja, halkaise varret pituussuunnassa kahtia. Samoin jos varret ovat paljon pidempiä kuin leivät, katkaise ne keskeltä.
Kaada oliiviöljy kulhoon ja sivele pullasiveltimellä jokaiseen parsaan öljyä. Asettele pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päällimmäiseksi isorakeista suolaa ja mustapippuria. Paista parsoja 200 asteessa n. 10-15 minuttia. Älä kärtsää.

2. Lisää loppuun öljyyn valkosipulikynnet puristettuina (jos haluat paljon valkosipulinmakua) tai viipaileina (jos haluat vähemmän makua). Lisää oljyä tarvittaessa. Sekoita.

3. Asettele leipäviipaleet leivinpaperin päälle toiselle pellille tai esim. leikkuulaudalle. Levitä valkosipuliöljyä leiville ohuesti. Jos et halua kovin valkosipulista makua leipiin, jätä valkosipuliviipaleet kulhoon lopuksi. Levitä jokaiselle leivälle n. ruokalusikallinen kermaviiliä. Levitä päälle ohut kerros juustoraastetta. Pirskottele leiville vielä sitruunasta mehua.


Uuniin menossa.


4. Asettele uunissa olleet parsat tasaisesti leipien päälle. Nosta jokaiselle leivälle timjamin oksia. Paista 200 asteessa vielä n. 5-10 minuttia kunnes leivissä on kaunis väri.

Tarjoa kylmän valkoviinin kera. Nam!


Hauskaa vappua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...