sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mummille villaa ylle..ja vähän muillekin

Tein aikaisemmin jo tällaisen samanlaisen tunikan, jonka päädyin antamaan äidilleni. Mummini näki neuleen ja alkoi kinumaan sitä itselleen. Pakko se oli silti antaa äidille, koska tämä oli jo valinnut ja maksanut langat... (Kuva äidin tunikasta löytyy Buckyn Blogin puolelta, koska mulla on niin paljon ylimääräistä aikaa että olen lisännyt Vuodatukseen takas kadonneita kuvia..)

Mutta koska mummi on meidän suvun neulojaguru (nyt kun isotäti on jo kuollut, se oli vielä gurumpi), mulla oli suoranainen velvollisuus tehdä sillekin tunika. Jos mummi haluaa multa neuleen, sen on pakko tarkoittaa että osaan neuloa. :) Sovittiin että jätän kauluksen vähän pienemmäksi, eli en tee sellaista isoa roikkukaulusta. Väritoive oli "samanlainen kun tollakin". 

Lankana käytin Novitan Puroa. Koska äidin tunikaan käytettyä sinisävyä ei enää ollut valikoimissa, päädyin tämän vuoden uutuusväriin "Kajo" (870). Tätä tunikaa on kyllä mukava tehdä kun ei tarvitse erikseen neuloa hihoja (inhoan niiden kiinnittämistä, siinä menee aina jokin pieleen..). Eli tunika kootaan vain kahdesta kappaleesta. Ja sileää neulosta on helppo ja nopea tehdä.

Kummastakin tunikasta jäi yli tuota puroa pari kerää (heh..). Päätin aikani kuluksi kokeilla vihdoin Baktus-huivin tekoa (ohje: googleta. :) ). Oli hauskat ja nopeat projektit nämäkin. Ja lämpimät! Päätynevät pukinkonttiin aikanaan (ei täällä blogissa kumminkaan kukaan sukulainen käy..).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...