lauantai 17. marraskuuta 2012

Kurpitsa(pää)muffinsit

Mitäs siellä uunissa paistuukaan?


Halloween on tullut näköjään jäädäkseen tänne pohjoiseenkin, tosin se näyttää rajoittuvan pitkälti nuoren baarikansan parin viikonlopun mittaiseen vaellukseen, jossa kaikki tytöt on pukeutuneet zombie-hoitsuiksi tai seksikkäiksi piruiksi ja pojilla on Tiimarin naamari. Mulla ei ole väliä, en ole sellainen joka vastustaa kaikkea vaan koska ei olla ennenkään niin tehty (ja tunnustan olleeni baarissa pikkuruisissa piruvetimissä). Tänä vuonna ostin taas Prismasta kurpitsapään niinkuin viimeksikin, mutta annoin sen seistä ainakin viikon tiskipöydällä kun en mukamas ehtinyt koskaan kaivertaa sitä. Viime viikonloppuna ajattelin että olis kiva tehdä pitkästä aikaa muffinseja, ja kurpitsaversio alkoi houkuttaa.

Hollantilainen oli jotenkin levoton ja annoin sille ontoksi kovertamani kurpitsan kaverrettavaksi. Vähän vihjailin että nyt kun halloween jo meni, niin ehkä siinä voisi olla jokin muu kuvio kuin pelottava naama. Vihjailut eivät menneet perille ja sille tuli pelottava naama. :) Mutta aika hieno kylläkin! Koska myöhemmin sanoin että "ajattelin kyllä kukkia tai jotain", päähän tuli vielä pieni kukka..



Muffinsit oliva tosi hyviä! Käytin samaa perusohjetta kuin aina ennenkin, mutta piimän sijaan laitoin 2dl kurpitsasosetta, johon oli sekoitettu pari ruokalusikallista mangotuorejuustoa (kunsitä nyt sattui olemaan kaapissa). Mausteiksi heitin kanelia, neilikkaa, muskottia ja inkivääriä. Ennen paistoa ripottelin muffinsien päälle sokeri-kaneliseosta, jolloin niihin tuli kaunis rapea ja halkeileva pinta. Maku oli todella hyvä, mausteinen, eikä liian makea. Ja muodotkin kohdallaan. :P




Keitettiin oikein kurpitsapääkaffet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...