sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sodanjulistus!

Kaikkea sitä parvekepuutarhuri joutuu kohtaamaan. Eilen meni vähän viihteen puolelle ja kotiin kömpiessä ei ollu kukkienkastelu päällimmäisenä mielessä. Tänään aamupäivällä pääsin vihdoin jaloilleni ja uskaltauduin katsomaan mitä partsille kuuluu. 

Päätyseinällä mua kohtasi kriisi!

Mitä täällä tapahtuu..?

Kranssinlehdet oli ihan reikäisiä.

Jollain on ollu nälkä.

Syyllisiä alkoi löytyä kun kääntelin kranssinlehtiä. Toisella puolella oli aina pieni vihreä matonen aterioimassa.

Siis toi tossa reikien välissä. Hyi!

Aamukaffen lomassa sitten googlettelin ja ihmettelin että mikä mun kukkasiin on iskeny. Ei vieläkään ole varmuutta. Moni oli bongannu samanlaisia otuksia kransseja rei´ittämässä, mutta kukaan ei tuntunu tietävän niiden nimeä. Saattaa olla joku kaaliperhosen toukka tai muu kiusankappale. 

Ruusuissakin oli reikiä, mutta tähän tuholaiseen ei pysty mikään..



Ruusunjärsijäkissan tekosia..

Koska madot piti saada myrkyttää heti eikä huomenna niin aloin tehdä netistä löytämieni ohjeiden mukaan kotitekoista karkoitetta.

Napsin tomaatista lehtiä ja liotin niitä kuumassa vedessä 2h. Koska ei ollut kamomillaa, laitoin pussin yrttiteetä, jossa oli voimakas kamomillan tuoksu. :)

Tomaattisoppaa.

Nyt on sitten krassit ruiskittu tomaattivedellä, ja varmuuden vuoksi naapurissa asuvat hajuherneenversotkin. 

Jotain hyviäkin uutisia oli kuitenkin, katsokaas tätä:

Tadaa! Tomaatti tulloo!
Tomaatinlehdiltä löytyi kans jotain öttiäisiä, huoh. Mutta se on sitten seuraava kriisi vasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...