maanantai 31. elokuuta 2015

Älä lennä leppäkerttu, jää mun parvekkeelle...voin keittää sulle puuroo.

En ole jostain syystä kovinkaan paljoa tänä kesänä kuvannut parvekkeella, saati sitten muistanut laittaa niitä vähiäkään otettuja kuvia tänne blogiin. Täytyy sanoa että tämä on ollut aika tuottoisa kesä yrttien kanssa. Joka päivä on napsittu tuoreita yrttejä salaatteihin ja muihin ruokiin, lisää vaan tuppaa edelleen. Ehkä oli hyvä ratkaisu olla ahnehtimatta ihan niin paljoa erilaisia juttuja, jätin tänä vuonna pois tomaatit, herneet sun muut yritelmät ja keskityin vain muutamaan kukkalajiin ja noihin yrtteihin, jotka onnistuin itse kasvattamaan.

Etsi kuvasta neuvoa-antava Chardonnay. :D


Kyllä mä yrttejä sitten ostinkin, mm. oreganon, timjamin ja minttuja. Alla on oregano päässyt pinkkiin purkkiinsa. Taustalla näkyy kasvihuoneeni satoa jo teini-iässä.




Kyllä niistä tuli ihan komeita kaikista, basilika ja ruohosipuli varsinkin kukoistivat. Ruohosipuli ei ole mun suosikkiani, olen yhdestä puskasta sitä käyttänyt, toinen yhtä komia lähti Annhildin matkaan. Persilja kasvoi isoksi ja hienoksi kunnes siihen ilmaantui yhdessä yössä ihan hullu määrä kirvoja ja järkytykseltäni nakkasin persiljat menemään.


Salaattisatoakin on saatu. Tosin vaan tuollaisia pikkulehtiä, laitan niitä aamuisin leivän päälle.


Kirvoja vastaan olen joutunut taistelemaan ehkä enemmän kuin aiempina vuosina. Vaikka on ollut niin viileää ja sateista! Luin että niitä tulee helposti lasitetulle parvekkeelle, jossa luukut on kiinni ja kirvoilla lämmintä ja mukavaa. Nostinkin yritit monesti parvekkeen kaiteelle ja avasin lasit koko päiväksi, siinä ovat sitten tuulen tuiverruksessa olleet. Ja täytyy sanoa että se kyllä auttoi aika paljon.

Olen yrittänyt muutenkin torjua öttiäisiä luonnollisin keinoin. En jaksanut tänä vuonna alkaa keittelemään tomaatinlehtiä (niin, eikä mulla olis niitä edes ollut..). Pakotin yks päivä hollantilaisen mun kanssa leppäkerttukävelylle. Se on sellainen että käydään pokkana Prismassa niin kuin normaalit ihmiset, mutta sen sijaan että tultais bussilla kotiin ennen kuin ostokset kuumenee niin kävellään peltojen poikki ja pysähdytään tutkimaan joka puska leppäkerttujen varalle. Mulla oli mukana itse tehty hieno leppäkerttupurkki ja kaikki.



Miks muuten leppäkerttuja on nyt vähemmän kun silloin kun olin pieni? Vai onks se vaan Helsingin vika? Vai enkö mä vaan huomaa niitä enää..?

Saaliiksi saatiin 3 salskeaa kaveria. Yksi oli helppo ottaa kiinni kun se oli kaksi käsin (vai montako niitä nyt on) tarrautunut johonkin paksuun otukseen (kirvaan?) ja näytti sitä syövän, ei edes huomannut kun mä nappasin hänet kyytiin. Muut oli sitten vähän eloisampia kavereita. 

Perillä kohteessa laskin leppäkertut vapaaksi yrttien sekaan ja käskin hoidella erityisesti mintussa havaitut kirvat pois päiviltä.


No mitä he tekevät? Katsovat laiskasti ympärilleen ja porhaltavat saman tien avoimista parvekelaseista tiehensä. Kiittämättömät.

Onneksi kirvaongelma on tällä hetkellä aika lailla selätetty. Niitä on ainoastaan yhdessä koristepuussa. Siitä olen kirvoja torjunut nk. valkoisella öljyllä (ks. "white oil") jota voi helposti valmistaa useimmiten valmiiksi kotoa löytyvistä ainesosista.

Edit:
Jäi näköjään yksi kuva puuttumaan. Sitä vaan piti sanomani että vähän vissiin omakin vika että kaikenlaisia ötököitä parvekkeelle ilmaantuu kun laahaan koko ajan ulkoa kukkia mukanani. Mutta kun ne on niin nättejä! Ja ilmaisia!

 

4 kommenttia:

  1. Minulla kasvaa pienellä pihallani tomattia...kasvoi myös herneitä ja manssikoita...niin ja ruohosipulia..:) Pitääkin ensi keväänä laittaa yrttejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikoita mä en olekaan vielä kokeillut. :) Kyllä tuossa varmaan joku amppelimansikka menisi parvekkeellakin, Haaveilen omasta pihasta että saisi ihan maahan istuttaa, just vaikka noi herneet ja tomaatit.

      Poista
  2. Eikös jotain nokkosvettäkin käytetä kirvojen karkottamiseen? Se uus Lavatarhuri-kirja oli hyvä, siin oli paljon tietoa luonnonmukasista torjuntajutuista ja lannotteista, lainasin sen kirjastosta mut en raaskinu vielä ostaa omaan kirjahyllyyn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, totta, nokkonenkin varmaan auttaisi. Ja nokkosta täällä kyllä piisaa mun lenkkipolkujen varrella. En tiedä jaksanko tänä kesänä enää (ottaen huomioon että huomenna on syyskuun eka...) mutta josko ensi vuonna ottaisi nokkosetkin asearsenaaliin mukaan. Kiitos vinkistä. :)

      Poista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...